Etusivu Yhteystiedot Henkilökunta Toiminnan kuvaus Kuvia Ota yhteyttä

Toiminnan kuvaus


Lastentarha Iltatähti on perustettu 1995. Alusta asti meille on ollut tärkeää pitää ryhmäkoot pieninä, jotta pystymme huomioimaan lapset yksilöllisesti.

Turvallinen toimintaympäristö, kodinomaisuus ja monipuolinen toiminta ovat nekin tärkeät kulmakivet palvelussamme. Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on päivittäistä : palautteen antaminen ja keskustelut lapsen hoitopäivästä on mielestämme paras tapa yhteistyön ylläpitämiseen ja kehittämiseen.

Viikkoamme rytmittävät toimintapäivät: musiikki, liikunta, kädentyöt, ilmaisu ja leikki. Vahvana toiminnan osa-alueena on kirjallisuuskasvatus. Teemme metsä- ja puistoretkiä, käymme torilla, taidepajoissa ja teatterissa. Yhteistyö ja vierailut viereiselle Keljon vanhainkodille ovat jo vuosien perinne. Tarhan ulkopuolelle suuntautuvat retket ovat tarkoitettu lähinnä 3-6-vuotiaiden ryhmälle, pieniä lähiluontoretkiä tekevät myös 1-2-vuotiaat.

Toimintamme perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja Jyväskylän kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Esiopetuksessa noudatamme Esiopetuksen suunnitelman perusteita ja Jyväskylän kaupungin esiopetuksen opetussuunnitelmaa. Yksikön oma vasu taas kertoo mitkä ovat tapamme tehdä työtä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen toteuttamiseksi juuri meidän talossa.

Lasten mielenkiinnon kohteet, kasvun ja kehityksen tavoitteet sekä vanhempien ja henkilökunnan toiveet luovat pohjan toiminnan suunniteluun ja toteutukseen. Alustavat suunnitelmat tarkentuvat ja muuttuvat ajankohtaisiksi toiminnan edetessä lapsia arjessa havainnoiden ja kuunnellen. 

Tarhassamme toimii oma keittiö ja lapset saavat olla mukana leipomispuuhissa ja juhlavalmisteluissa. Maittavan arkiruuan lisäksi keittiössämme valmistuvat juhlatarjoilut vapun, äitienpäivän, kevätjuhlan, isänpäivän, itsenäisyyspäivän, joulun ja pääsiäisen aikaan. Lapsille on tärkeä hetki, kun perheet tulevat juhliin, joita on yhdessä valmisteltu.

Meille on tärkeää, että lapsella on hyvä olla hoidossa ja että vanhemmat voivat turvallisin mielin jättää lapsensa päiväksi Iltatähteen.

contpics/1.jpg
Lastentarha Iltatähti Avoin Yhtiö, Purokatu 32, 40600 Jyväskylä, Puh. 050 3367374